Tarinamme
Joukko innokkaita ahvenanmaalaisia golfaajia perusti Ålands Golfklubbin jo vuonna 1975, mutta päätös ensimmäisen kentän rakentamisesta Kastelholmaan kesti aina 1980-luvun alkuun saakka. Ensimmäiset yhdeksän väylää saatiin valmiiksi 1983 ja loput yhdeksän 1988, jolloin Ahvenanmaa sai ensimmäisen täysimittaisen 18-reikäisen kenttänsä. Kentän suunnittelusta vastasi ruotsalainen kenttäarkkitehti Jan Sederholm ja kenttä sai sittemmin nimekseen Slottsbanan.
Klubitalon länsi ja eteläpuolelle rakennettiin yhdeksänreikäinen kenttä vuonna 1993. Myöhemmin kenttää jatkettiin vielä yhdeksällä uudella reiällä ja siten 18-reikäinen Kungsbanan voitiin vihkiä käyttöön. Jan Sederholm suunnitteli myös Kungsbananin kentän.
Ålands Golfklubbin golfkeskuksesta on tullut yksi Pohjolan suosituimmista ja sen kentillä pelaa kesäisin suuri määrä vieraspelaajia. Monet arvostavat Slottsbananin avointa ja vieraanvaraista kenttää Slottssundetin rannalla. Myös Kungsbanan on saanut paljon ylistystä ja kenttää pidetäänkin yhtenä pohjoismaiden parhaimmista metsäkentistä.
Golf Digest, Golflehti ja digipalvelu Golfpiste valitsivat Ålands Golfklubbin Suomen parhaimmaksi 36-reikäiseksi golfkeskukseksi vuonna 2017. Samalla se äänestettiin myös yhdeksi Suomen viihtyisimmästä.
Suosiostaan huolimatta klubi halusi varautua kasvavaan kilpailuun panostamalla kenttiinsä entistä enemmän ja uudistamalla alkuperäisen Slottsbananin uuteen uskoon. Yli kaksi vuotta kestäneissä uudistustöissä monet kentän väylistä muutettiin täysin uuteen uskoon. Arvostetun Slottsbananin kentän uudistussuunnittelua johti varmalla kädellä tanskalainen golfkenttäarkkitehti. Kenttä uudistettiin vastaamaan tulevaisuuden haasteita 2,5 miljoonalla eurolla ja avattiin jälleen heinäkuussa 2020.
Kuriositeettina voidaan mainita, että nykyisin suuri osa maailman golfkenttäarkkitehdeista työskentelee kansainvälisesti yli rajojen. Yksi Ruotsin eturivin golfarkkitehdeista oli kuitenkin itse asiassa ahvenanmaalainen Rafael Sundblom (1890–1958), joka suunnitteli aktiiviuransa aikana peräti 16 ruotsalaista kenttää, mm. Halmstadin golfkentän.